Monday, July 2, 2007

Mun oma Altered Book

Innostuin tekemään oman Altered Bookin. Olen hypistellyt Kaj Stenvallin vanhaa almanakkaani jo jonkin aikaa käsissäni, mutta tänään keksin että teenpäs siitä Altsun :)
Paksuhan tuo on kuin mikäkin, mutta sivut on helposti poistettavissa jos tarve vaatii ja päätin tehdä Altsua niin, että yhdistän sivut vastakkain, eli kahdesta sivusta tuleekin yksi, näin voin kiinnittää myös haaraniiteillä ja muilla jutuilla koristeita sivuille, niittien takapuolet jäävät sivujen väliin. Sivut liitän yhteen kaksipuoleisella teipillä, jota ostin tänään leveämpänä versiona.

Kannessa käytin hyväksi alkuperäistä kantta, peitin vain almanakka tekstit ja vuosiluvun. Yritin myös peittää taiteilijan kuvamaa golf-maisemaa sillä en pidä golfista ;)
Ajattelin jatkossa käyttää hyödykseni noita Kaj stenvallin ankkoja, jos vain sattuu sivulle ja jos on sellanen fiilis että haluaa ankan näkyviin, vois kurkata jostain luukusta ;)


Tässä eka sivuni.
Ajattelin numeroida sivut. Sivuja teen sillä fiiliksellä mikä milloinkin on ja tänään se oli tämänlainen.
Kuvat olen skannannut kirjasta "Wiliam Oulette: Fantasy Postcards", jonka ostin Amsterdamista. Skannasin ja tulostin valokuvapaperille.
Aion tehdä sivuja silloin kun siltä tuntuu ja kun on aikaa. En siis tavoittele että joka päivä pitäisi olla joku sivu, en edes ajatellut että kirja täyttyy tänävuonna.

7 comments:

Kirsi said...

Hieno alku sun tuunatulla kirjalla. Mulla on kanssa muhinut mielessä tuollaisen tekeminen, mutta ei oo vielä sopivaa kirjaa tullut vastaan... mutta joku päivä vielä aloitan.

Anonymous said...

Hienolta näyttää :).
Munkin haaveena on ollut jo pitemmän aikaa tehä oma altsu, mutta sama vika kuin Kirsilläkin ^, ei siis ole oikeaa kirjaa kävellyt vastaan... pitäis siis varmaan etsiä sitä ;).

Anonymous said...

Kiva, että innostuit!

Itselläni sama juttu, etten pidä kiirettä kirjan valmistumisella. Teen silloin, kun siltä tuntuu. En myöskään pyri tiettyyn kokonaisuuteen, joten sivujen ei tarvitse mitenkään liittyä toisiinsa. Tuon päättäminen oli jostain syystä hankalaa, koska ensin oli mielessä eheä kokonaisuus tai jokin tarinallisuus.

Jään mielenkiinnolla seuraamaan projektiasi. :)

Anonymous said...

Altsusi näyttää kivalta! Minäkin olen hinkunut tälläistä aloittamaan, mutta vielä ei ole tullut vastaan sitä oikeaa kirjaa...

Anonymous said...

Kas kommentoin ja luin muiden kommentit vasta sen jälkeen... tulihan toistettua samaa asiaa ;)

vikke* said...

Sama ongelma kaikilla :) :)
Mua taas ihmetytti miksen heti kekannut tästä altsua tehdä, olisin sen tehnyt jo kuukausia sitten. Olen vaan ihmetellyt kirjasta että on decoksi liian paksu...mutta mihin sitä käyttäs ;)

Anonymous said...

Minunkin mielestäni se toverikuu olisi paras jos yleisnappi tehdään.. Toki voi tehdä yleisnapin ja aina uuden se kuka haluaa.. :)